02 May 2016

KEVÄINEN TUKHOLMA

IMG_6050.jpg Moikka! Vietin viikonlopun äitini kanssa meren toisella puolella, niinkin kaukana kuin Tukholmassa!
IMG_5983.jpgIMG_5989.jpgIMG_5991.jpg Lensin perjantaina Helsingistä Tukholmaan pienkoneessa selkä menosuuntaan. Kokemus sekin! Lento kesti vain vaivaisen tunnin, ja olinkin aikaeron takia Ruotsissa samaan aikaan kuin Suomesta lähdinkin. Perjantai-iltapäivä kului suurimmaksi osaksi vanhassa kaupungissa kävelyyn ja kuvailuun. En tiedä mikä kaupunkien vanhoissa osissa kiehtoo, mutta aina niihin on pakko päästä kävelemään.
IMG_6039.jpgIMG_6043.jpgIMG_6040.jpg Perjantai-illalla koitti kauanodotettu hetki ja itseasiassa myös pääsyy siihen miksi Tukholmaan ylipäätään lähdin. Sain joululahjaksi liput Adelen loppuunmyytyyn konserttiin, minne suunnattiin perjantai-illalla. Koko konsertti oli aivan upea, enkä edes löydä sanoja kuvaamaan sitä. Tämä oli myös Adelen suurin konsertti ikinä, paikalla oli nimittäin ei enempää tai vähempää kuin 45 000 ihmistä. Äärimmäisen karismaattinen show, jossa ei ollut mitään liikaa. Tykkäsin! adele Lauantaina luovutettiin hotelli ja lähdettiin rantaan kävelemään kivan kahvilan löytämisen toivossa. Operaatio keskeytyi siinä vaiheessa, kun tajuttiin Ruotsin kuninkaan 70-v juhlakulkueen kulkevan juuri neniemme edessä. Tuli siis Ruotsin kuninkaallisetkin bongattua lähes vahingossa! IMG_6057.jpg Lähdettiin lauantaina laivalla kohti Helsinkiä, ja käytiin laivalla katsomassa yksi omista lempimusikaaleistani, Grease. Tämä(kin) oli todella hyvä ja premium paikoilta näkymätkin olivat loistavat!
IMG_6048.jpg Tänä vuonna siis vähän erilainen vappu muihin vuosiin verrattuna, mutta mitään en vaihtaisi!

Nyt seuraavaa reissua vaan odottelemaan, kahden viikon päästä mennään taas!

xx Sara

No comments

Post a Comment